Pyörätiellä

Nyt on sitten todistettu sekin, että ihmisellä ja rusakolla on ainakin yksi yhteinen geeni. Ajelinpahan nimittäin tuossa taannoin pimeällä pitkin puistotietä kun edestä kuului askelten rahinaa. Ajattelin, että kohteliaana tyttönä rimpautan kelloa, että tämä pimeässä taapertava jalankulkija tietää väistää. Vaan mitä tapahtuukaan: reipas rusakkomainen loikka suoraan fillarini valokeilaan. Rimpautan uudestaan, väistän oikealle ja hah, uusi hyppy.
Hirmu kiva leikki, mutta hidastaa matkantekoa aika lailla.

Näitä roomalaisten pyöräteitä en kyllä ymmärrä lainkaan, kovin on korkeat kanttarit niissä.